Ikäluokitusjärjestelmän avulla varmistetaan, että viihteeseen – kuten elokuviin, videoihin, DVD-levyihin ja tietokonepeleihin – on selvästi merkitty, mille ikäryhmälle sen sisältö soveltuu parhaiten. Ikäluokitukset auttavat kuluttajia (erityisesti lasten vanhempia) päättämään, ostavatko he tietyn tuotteen.

Tietokone- ja videopeleillä on miljoonia pelaajia eri puolilla Eurooppaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa 37 prosenttia 16–49-vuotiaista määrittelee itsensä ”aktiivisiksi pelaajiksi” (pelaajia, jotka ilmoittavat pelaavansa usein pelikonsolilla, käsikonsolilla tai PC:llä). Espanjassa ja Suomessa 28 prosenttia 16–49-vuotiaista määritellään ”aktiivisiksi pelaajiksi” (Nielsen-raportti, 2008). Vaikka useimmat pelit (49 prosenttia) soveltuvat kaikenikäisille pelaajille, on myös paljon sellaisia pelejä, jotka soveltuvat vain vanhemmille lapsille ja teini-ikäisille. Lisäksi jotkin pelit (4 prosenttia) on tarkoitettu vain aikuisille (yli 18-vuotiaille).

Pelin luokitus vahvistaa, että se soveltuu tietyn ikärajan ylittäneille pelaajille. Näin ollen peli, jonka PEGI-luokitus on 7, soveltuu vain seitsemänvuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille, ja peli, jonka PEGI-luokitus on 18, soveltuu vain täysi-ikäisille. PEGI-luokitus ei kerro pelin vaikeudesta, vaan pelin sisällön soveltuvuudesta tietylle ikäryhmälle.

PEGI-luokitusta käytetään ja se tunnetaan kaikkialla Euroopassa, ja sillä on Euroopan komission vahva tuki. Sitä pidetään Euroopan laajuisen yhdenmukaistamisen malliesimerkkinä lastensuojelun alalla.